NUTS Ylläs-Pallas

Kaikenlaisiin hullutuksiin sitä on tullut vuosien varrella lähdettyä, mutta 58km polkujuoksu Enontekiön Hetasta Pallakselle Lapin yöttömässä yössä meni kyllä ihan omaan luokkaansa. Vaikka aika on ehtinyt jo melkein kahdessa päivässä hieman pinnoittamaan muistoa kultapeitteellään, valehtelisin jos väittäisin kokemuksen olleen yhtä nousuhumalaa ja siemensyöksyä. Suorituksen ollessa hieman keskivartalosta pyöristyneelle kuntourheilijalle erittäin rankka sekä fyysisesti, että henkisesti, tarjosi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston mitä kauneimmat maisemat omalle Via Dolorosalleni.

Kuten allekirjoittaneella harvoin on tapana ollut, en taaskaan tullut alentaneeksi äärisuoritteeni arvoa valmistautuen siihen aiheenmukaisesti, esimerkiksi nukkumalla edellisyötä rauhallisesti pehmeissä lakanoissa maaten. Sen sijaan vietin sen uskollisen tutkaparini Niken kanssa täyteen ahdetun yöjunan istumavaunussa, korkkiruuviasennossa koiranunta nukkuen. Lienee myös tarpeetonta todeta, ettei tunturijuoksuun missään nimessä kannattanut valmistautua esimerkiksi mäessä, tai edes metsässä treenaamalla, vaan kaikki lenkit juostiin yksinomaan asfaltilla pinnoitetussa maastossa, jossa vatupassin kupla asettuu viivojen väliin aikaansa viettämään. Itsestäänselvää myöskin lienee, ettei tälläkään kertaa varustevalinnoissa panostettu käyttömukavuuteen, vaan saitana miehenä lainasin kenkiä myöten lähes kaiken.

Lähtölaukauksen jälkeen ensimmäiset viisi kilometriä Hetasta kansallispuistoon kulutettiin asfalttia. Jo tässä vaiheessa itselleni kävi selväksi, ettei allekirjoittaneen tarvitsisi maalissa kuluttaa viimeisiä voimiaan palkintopallille kapuamiseen. Kaikki sujui kuitenkin erittäin hyvin noin yhdentoista kilometrin kohdalla sijainneelle huoltopisteelle asti. Ensimmäinen pätkä olikin ainoastaan alkulämmittelyä, jonka jälkeen erämaataival alkoi. Seuraavalle huoltopisteelle matkaa olisi noin 20 kilometriä, ja se aloitettiin ottamalla noin 350 metriä lisää korkeutta Pyhäkeron huipulle noin kahden ja puolen kilometrin matkalla. Reidet oli nyt lämmitelty. Nousun jälkeen matka toiselle huoltopisteelle kului kuitenkin ilman merkittäviä vaikeuksia.

Toiselle huoltopisteelle noin 30 kilometrin kohdalla laskeuduttiin jyrkästi Hietajärven tuntumaan, josta mieleen jäi miljoonat itikat sekä valitettavasti ilman vodkaa evääksi tarjotut suolakurkut. Hietajärvi oli matkan viimeinen huoltopiste, josta matka jatkui jyrkällä nousulla takaisin samaan kohtaan mistä laskeutuminen oli aloitettu. Kolmenkympin kohdalla matkanteko alkoikin nopeasti vaikeutumaan minulle. Ensimmäisenä matka meni pohkeisiin, jonka jälkeen jalkapohjiin ja reisiin. Tuntui kuin askeleet eivät olisi lyhentäneet matkaa enää ollenkaan. Kolmenkympin ja maratonin välille sijoittui kaksi tiukkaa nousua: Suastunturi sekä Lumikero. Hammasta purren matka jatkui kuitenkin Lumikeron huipulle, jonka päälle kapuaminen tuntui kestävän pienen ikuisuuden.

Maratonin tultua täyteen jouduin kuitenkin pohtimaan, että mitä purra, kun hampaat on jo loppuun purtu. Tässä vaiheessa eväät nimittäin alkoivat olemaan syödyt (niin kuvainnollisesti, kuin myös aktuaalisesti) ja matkaa oli vielä jäljellä 16 kilometriä. Kilometrien 42 ja 50 väliltä, en muista juuri muuta, kuin että loputtomasti jatkuvat kivikot tuntuivat tarpeettoman pahoilta jalkapohjissa ja että lähes itku kurkussa luonnostelin mielessäni, mitä rivouksia kirjoittaisin tori.fi:n myynti-ilmoitukseen lenkkitossuistani ja juomarepustani. Ensimmäisen kerran valoa alkoi näkymään pilvien välistä (kuvainnollisesti, sillä aurinko paistoi koko yön pilvettömältä taivaalta) noin 53 kilometrin kohdalla, kun aloin tunnistamaan Pallastunturien maastoa ja tuntemaan lopun (sekä kuvainnollisen että aktuaalisen) lähestyvän. Viimeiset kilometrit laskeuduttiin pallashotellille, jossa loput Paneelin juoksujoukkueesta jo odottivat. Maalin nähtyäni kellotin lopuksi vielä päivän nopeimmat kilometriaikani. Lähes kymmenen tunnin taistelu oli viimein ohi.

Itse matkalle minulla oli kaksi tavoitetta. Ensimmäinen oli maaliin selviäminen ja toinen oli sinne selviäminen vähintään viimeistä edellisenä. Lopullinen sijoitukseni oli 211/~300, joten voitaneen todeta tavoitteiden tulleen saavutetuiksi. En edes uskalla sanoa parantamisen varaa jääneen, sillä en missään nimessä halua altistaa itseäni tuolle koetukselle uudestaan. En ainakaan ennen ensi kertaa.

Hetassa vielä hymyilytti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *