2. Puhutko unelmista enää kännissäkään?

Diver

Ajauduin pari viikonloppua takaperin jälleen kriisiin.

Kävellessäni petollisesti kesää lupailevana keväisenä lauantai-iltapäivänä kohti Jyväskyläläisille opiskelijoille ruokaa tarjoavan Sonaatti Oy:n ravitsemusliike Lozzia, esitti aiemmin Seremoniamestarinakin tunnettu urbaania puhemusiikkia tekevä Sere minulle tiukan kysymyspatterin nappikuulokkeitteni läpi:

”Milloin viimeks olit jostain niin täpinöissä, ettei tuu unikaan?”

”Eteneekö arki taskunlämpimänä?”

”Puhutko unelmista enää kännissäkään?”

”Muistatko mikä susta sut tekee?”

”Meetkö melkeen huomaamatta minne muut menee?”

”Onko asuntolaina syönyt ihanteet?”

”Onko meininki parhaimmillaankin vaan ihan jees?”

”Onko tavoitteet jo vaihtunut irvikuviks?”

”Onks sut nalkutettu lilliputiks?”

 

Älysin heti tulleeni temmatuksi melko perustavanlaatuisten kysymysten äärelle. Ottaessani ensimmäisiä askeleitani aikuisten maailmassa, olen kerta toisensa jälkeen havahtunut kauhistelemaan kaavoja joihin olen hiljalleen kangistumassa. Päätinpä tällä kertaa siis puhua unelmista, ja ihan selvinpäin.

Vielä viisitoista vuotta sitten olin täysin vakuuttunut siitä, että 25 ikävuoteen mennessä olisin kansainvälinen nobelpalkittu jalkapallotähtiastronautti. Blogini (tai siis ei tää oo blogi) sisältö kuitenkin paljastanee, että nobel palkintoa ei ole tullut (tai ole tulossakaan) ja ruumiinkoostumukseni paljastanee, että urheilu on vaihtunut liikunnaksi. Kuussakaan en ole vielä päässyt käymään, kuutamolla tosin kerran jos toisenkin. Olenko siis täysin epäonnistunut elämässäni?

Nautin lounaan hyvän ystäväni Samin kanssa, ja kauramaidolla terästettyjä jälkiruokakahvejamme siemaillessamme kerroin vain muutamia hetkiä aiemmin lauenneesta tapahtumaketjusta joka oli syössyt minut eksistentiaalisen kriisin kouriin. Toverini kertoi minulle näkökulman: onnellisuus on kiinni odotuksistasi. Löysin tutkaparini sanoista totuuden siemenen. Onnellisimmat ihmiset ovat kokemuksieni mukaan niitä jotka osaavat iloita mitä pienimmistä asioista. Toisaalta odotukset pysyvät odotuksina odottamalla. Onnettomuuden tunne usein syntyykin kohtuuttomien odotuksien sekä aloitekyvyttömyyden yhdistelmästä.

Haastankin sinut vastoin lentokenttäkirjallisuuskaanonin konsensusta sekä Instagramin trendibloggaajien motivaatiopostauksia ja inspiraatioaforismeja unelmoimaan pienistä asioista suurien sijaan. Suurien unelmien toteuttamatta jättämiselle keksii tekosyyt huomattavasti helpommin kuin pienien, joten haastan sinut myös toteuttamaan nämä pienet unelmat. Unelma sukelluskurssin käymisestä ei ehkä kuulosta yhtä hienolta kuin unelma jalkapallotähtiastronautin urasta, mutta näistä unelmista toinen on jalostunut sarjaksi elämäni hienoimpia kokemuksia, kuten esimerkiksi eksymiseksi 36 metrin syvyydessä makaavaan japanilaisen sotalaivan hylyssä. En minä osannut edes unelmoida sinne eksyväni, ennen kuin olin peruskurssin käynyt. Pienien unelmien toteuttaminen tuppaakin kartuttamaan rohkeutta myös isompien unelmien toteuttamiseksi. Älä siis tyydy vähään, vaan sukella aina hieman syvemmälle.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *