Sukellusta ja muutakin

En ole koskaan käynyt Tuusulanjärvellä, mutta seudulta kotoisin olevan ystäväni mukaan sen vesi haisee p*skalle, eikä houkuttele pulahtamaan itseensä edes kesän kuumimpana hellepäivänä. Ilmankos kyseinen toverini ei omien puheidensa mukaan ole kovin häävi uimari. Voitaneen siis suuremmin liioittelematta todeta lähtömme jo toistamiseen porukalla sukellusmatkalle olleen kaikkia todennäköisyyksiä vastaan. Tämänkertainen sukellusmatka suuntautui Indonesiaan, Komodon kansallispuistoon sekä Pohjois-Sulawesin Bunakeniin ja Lembehiin. Matkalla myös tarunhohtoinen Balin paratiisisaari tuli tutummaksi kuin tarpeellista.

Budjetti- ja aikataulurajoitteiden vuoksi reissun ajankohta ajoittui sadekaudelle. Todettakoon, että Komodon kohdalla termi ”sadekausi” on hieman harhaanjohtava sillä harmittoman Keski-Suomalaisen kaatosateen sijaan ajoittain myrskysi niin kovaa, että majoituksessamme taulut putoilivat seiniltä, puut kaatuilivat teille ja joet tulvivat; kuulimmepa myös muutaman sukeltajien käytössä olleen veneen haaksirikkoutuneen myrskyssä. Sanomattakin lienee selvää, ettei moisella kulkukoiranilmalla veneestä tapahtuva sukeltaminen ole mahdollista. Komodon sukellukset rajoittuivat täten yhteen päivään satamapäällikön suljettua ihastuttavan Labuan Bajon pikkukaupungin sataman. Epäonnekkaiden sääolosuhteiden vuoksi näkemättä jäivät myös maailmankuulut Komodon varaanit. Yhdellä kolmesta Komodon sukelluksestamme pääsimme kuitenkin tekemään tuttavuutta paholaisrauskujen kanssa, joten täysin hukkareissuksi ei Komodokaan jäänyt. Labuan Bajolla ei sukelluksen ja Komodo-aiheisten ”kuha on varaani”-läppien lisäksi ole tarjota mainittavan arvoisia ärsykkeitä ja sateen pitäminen kävi äkkiä pitkästyttävän tylsäksi. Myös kylän kolmesta moskeijasta viisi kertaa päivässä, keskeltä yötä alkaen, kuulutettavat rukouskutsut menettivät eksotiikkansa hyvin äkkiä ja syljeskeltyämme pari päivää hostellihuoneemme kattoon aloimme suunnitella pakoa rauhallisemmille vesille Bunakeniin.

Bunaken on pieni saari Pohjois-Sulawesin rannikolla Manadon kaupunkia vastapäätä. Sen rannat ovat kansallispuistoaluetta, ja sen alueelta löytyvä biodiversiteetti on ainutlaatuinen: kaikkitietävän Wikipedian mukaan yli 70% läntisen indopasifisen alueen kalalajeista tavataan Bunakenin alueella. Komodon farssin vuoksi aikaistimme Bunakeniin saapumista muutamalla päivällä, ja on mainittava meidät majoittaneen Bunaken Backpackersin kunniaksi, kuinka he täyteen bookattuna järjestivät meille majoituskäytöstä jo poistetun majan majoituskuntoon. Matkabudjetillamme operoivan tutkaparin tarpeisiin kyseisen kioskin palvelut olivat muutenkin paremmat kuin hyvät, vaikka kädet jouduimmekin pestä aluksi hammastahnalla. Bunakenissa ei sukeltamisen lisäksi ollut juurikaan tekemistä ja päivärutiiniksi muodostui kuudelta tarjoiltava aamupala, kaksi aamusukellusta, lounas maissa, iltapäiväsukellus, illallinen, meren tuijottelu ja kirjan lukeminen majamme kuistilla sekä pohjoisen naapurimaan kollegalleen, Repalle, valitettavan selkeästi kalpenevan Bintangin lipittäminen. Kokemuksena kaikin puolin rentouttava. Sukelluksilla vastaan tuli tonnikaloja, kilpikonnia ja haikaloja, mutta mieleenpainuvin kokemus oli Bunakenin viimeinen sukellus, jolla virtaus oli niin kova, että pienen hetken tunsin olevani kissanpentu kuivausrummussa ja valtameren valtava voima realisoitui minulle konkreettisemmin kuin koskaan.

Bunakenin jälkeen jatkoimme matkaa Pohjois-Sulawesin toiselle puolelle Lembehiin. Lembeh ei alkuperäisessä matkasuunnitelmassamme ollut, mutta Komodolta säästyneillä rahoilla pääsimme tutustumaan tähänkin ainutlaatuiseen kohteeseen. Lembehin salmi sijaitsee Lembehin saaren ja Bitungin satamakaupungin välissä. Salmea pidetään hiekkapohjaisten sukellusten eli muck-divingin (suom. sontasukellus) mekkana ja sen vesillä tavataan toinen toistaan oudompia mereneläviä, kuten antennikrotteja, useita harvinaisia tursaslajeja sekä vapaakiduskotiloita. Mieleenpainuvia kohtaamisia olivat mm. kohtaaminen matkijatursaan – tuon eläinmaailman Jarkko Tammisen – kanssa. Bitungin satamakaupungin jätökset ovat muovautuneet osaksi ekosysteemiä ja vastaan tulikin myös esimerkiksi lasipullon kodikseen ottanut tursas. Väkisinkin mieleen tuli Opelin kodikseen ottanut opiskelija, joka yön- ja jallunhämärässä valokatkaisijaa kaverinsa ovikelloksi luultuaan kömpi paukkupakkasella yöpymään autoonsa. Lembeh ei virikkeidensä puolesta juuri eronnut Bunakenista, ja taisteluparimme pysyi kurissa ja moitteessa kuin muukalaislegioonalaiset konsanaan. Mainittakoon vielä, että Lembeh on kohteena niin ainutlaatuinen, että tuon vain 1200m leveän ja 16km pitkän alueen eliöistä on tehty puolitoistatuntinen luontodokumentti.

Sulawesin jälkeen viimeiset päivämme vietimme Balilla. Kuultuamme saaren pohjoisrannalla sijaitsevasta hylystä päätimme hivuttaa matkaamme vielä yhden sukelluskohteen, ja käydä tutustumassa maailmansodassa japanilaisten tuhoaman USAT Libertyn hylkyyn. Sukellukset Libertyllä olivat leppoisia, mutta hylky itsessään kalpeni Filippiinien Coronin vastaaville. Sukeltamisen jälkeen ei noin vuorokauteen ole soveliasta lentää, joten päätimme sen sijaan vuorikiipeillä. Heräsimmekin seuraavana päivänä jo kello kahdelta aamuyöstä kävelemään tuhannen muun turistin kanssa jonossa, taskulamput kourassa ja eväsboksit repussa, saarella sijaitsevan vuoren huipulle luomaan somekontenttia auringonnoususta – parinkymmenen euron korvausta vastaan, totta kai. Todettakoon, että kahdenkymmenenkuuden ikävuoteni aikana jokaisena aamuna aurinko on noussut idästä ja laskenut länteen, eikä kertaakaan aiemmin ole ollut tarpeen tehdä siitä vastaavaa spektaakkelia. Viimeiset päivät Balilla kuluivat muuten leppoisasti ruoasta ja oluesta nauttien, kuten tällä australialaisten kanariansaarella tapana on. Muistelisin erään itseäni viisaamman miehen maininneen kapakan oven olevan hirsipuun ensimmäinen kynnys. Vaikka kyseinen kynnys jäi tällä reissulla useimmiten ylittämättä, saimme viimeisenä päivänä sen ylitettyämme tuta välittömän rangaistuksen tästä retkahtamisesta. Noin puolituntia ennen paluulentomme lähtöä, kuulutusten jo meitä portille hoputtaessa, lähes yhtaikaisesti molempien vatsoissa muljahti pahaenteisesti. Kotiin viemisiksi saimme paratiisisaaren läksiäislahjaksi ruokamyrkytykset mieheen, eikä paluumatka siten koitunut kummankaan sankarin kunniaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *